Parempi myöhään kuin ei milloinkaan


Meinasin jättää amiksen kesken monta kertaa, koska tuntui etten vain osaa ja kehity. Onneksi kumminkin jaksoin jatkaa ja nyt voin sanoa, että osaan paljon asioita ja oon hyvä siinä mitä teen. Suurin kiitos kuuluu työkaverille, joka antoi mulle mahdollisuuden näyttää mun osaamisen, koska silloin tajusin pystyväni oikeisiin töihin. Vaikka työt sujuukin melkeinpä loistavasti niin todistuksessa myös 2,72 keskiarvo pistää mut hymyilemään! Arviointi oli 0-3.

Valmistujaisten kunniaksi pidettiin kunnon juhlat sukulaisille ja tuttaville. Pöytä notku hyvästä ruuasta ja kakuista, namnam. Oli kyllä hyvät juhlat! Siitä kuuluu iso kiitos vanhemmille. Juhlista on jo kuitenkin kolme kuukautta, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tilattua kiitoskortit. Operaation huipennus eli postitus oottaa vielä vuoroaan. No ainakin on jo kortit olemassa… Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?


Kun heräät, muista mennä kouluun


Noi kuvat on otettu juuri ennen ensimmäistä koulupäivää 12.8.2002. Hassua, että aika kuluu niin nopeasti. Muistan edelleen hienot pinkit housut, paidan ja repun, jotka oli ostettu valmiiksi koulun alkuun. Muistan myös kuinka jännittävältä tuntui kävellä ensimmäistä kertaa yksin kouluun. Äitin kanssa oltiin harjoiteltu reitti moneen kertaan ja odotin innoissani että pääsee yksin kävelemään kouluun. Olin jopa sanonu äitille ennen lähtöä, että ei tarvi tulla puskiin vakoilemaan.


Hain opiskelemaan liiketaloutta fiiliksillä että en nyt muutakaan keksi, mistä olisi hyötyä. Yhtäkkiä oli jo pääsykokeet, johon olisi pitänyt lukea ainakin 100 sivua tekstiä ja arvatkaa kuka alkoi lukemaan materiaaleja vasta pääsykokeita edeltävänä iltana… Heitin jo rukkaset siinä vaiheessa tiskiin. Tuntui, että isoin panostus oli paidan silitys ennen pääsykokeita.

Pääsykokeista jäi kuitenkin hyvä fiilis. Olin varma, että jos pääsen se on tarkoitettu mulle, mutta jos en ni sit se ei oo mulle tarkotettu. Heinäkuussa selkis, että lähden opiskelemaan liiketaloutta ja siitä lähtien oon oottanu innoissani koulun alkua. Tuntuu ihan samalta kuin 12 vuotta sitten: koululaukku, penaali ja vihkot hommattu, vatsassa on perhosia ja hymy huulilla. Oon niin valmis uusiin juttuihin!

Luotu ajamaan

Viime toukokuussa sain ajokortin ja sen jälkeen on tullutkin kivasti kilometrejä mittariin. Yksi parhaista kesäreissusta oli tän kesän mun ja Arnoldin roadtrip! 






Aloitettiin roadtrip kaameessa rankkasateessa, ihanaa… Rankkasateesta kumminkin selvittiin hiljaa köröttelemällä ja lopulta päädyttiin Turkuun serkun nurkkiin pyörimään. 



Mikä ois voinu olla mukavampaa kuin nauttia jäätelöä kauniina hellepäivänä aurajoen rannalla hyvässä seurassa? Ei ainakaan sillä hetkellä ois voinu tuntua mikään mukavammalta! Matkan kuitenkin täytyi jatkua ja seuraavana kohteena oli Pori ja Yyterin hiekkarannat.





Ajantaju katosi kokonaan rannalla ja seuraavaks olikin jo kiire syömään ennenkuin ravintolat meni kiinni. Onneksi kuitenkin ehdittiin ihan hyvin syömään ja sen jälkeen oli mukava nauttii hotellin sängystä. :p



Viimeisenä saavuttiin Tampereelle, jossa päästiin heti shoppailemaan. Illalla nautittiin hyvästä ruuasta ja lämpimästä kesäillasta tammerkosken rannassa. Siihen oli täydellistä päättää roadtrip. Neljän päivän miniloma meni ihan liian nopeesti, mutta toisaalta oli kiva palata kotiin toipumaan reissusta. 

Oli niin hienoa tehdä pikkuveljen kanssa tollainen reissu, koska ei tiedä taas milloin seuraavan kerran päästään reissuun yhdessä. Taas tuli lisää hyviä muistoja mitä muistella sitten keinutuolissa vanhana... :)

Taas tieni löysin tänne

Vihdoinkin täällä. Yksi viisas ihminen sanoi keväällä että en voi antaa yhtään enempää kuin mulla on annettavaa. Se lause sai mut tajuamaan jotain… Tuntui ettei mulla ollut enään mitään annettavaa minkään suhteen. Pakko oli pistää asiat uudestaan tärkeysjärjestykseen ja se kannatti. Rankasta keväästä kesti hieman toipua, mutta vihdoinkin on aikaa ja jaksamusta tehdä niitä asioita joista oikeasti tykkää. Blogin pitäminen on yks niistä asioista joista oikeesti tykkään ja sitä aion jatkossakin tehdä.

Kaikkea jännää on tapahtunut tässä puolen vuoden aikana ja aion kertoo niitä teille myöhemmin!

Perhe on aina paras ♥

Varattiin jo aikoja sitten perheen yhteinen hiihtolomareissu Tallinnaan. Koko matka meinasi peruuntua, kun oltiin Arnoldin ja iskän kanssa kaikki kolmestaan kipeinä vielä muutama päivä ennen reissua. Onneksi flunssasta selvittiin, vaikka puolikuntoisena matkaan lähdettiinkin. Olin odottanut niin innoissani matkaa, ettei mua olis mikään saanu jäämään kotiin. Pitkästä aikaa oltiin yhdessä perheen kanssa ja olin ihan unohtanut kuin hauskaa niiden kanssa on! 


Laivalla oli ihan mieletön trubaduuri esiintymässä ja istuttiin koko ilta sitä kuunnellessa. Yöllä esiintyi Sanni ja siellä jatkettiin hauskanpitoa. Seuraavana päivänä kun piti lähteä jonottomaan Titanic –näyttelyyn niin kieltämättä olisi tehnyt mieli vain mennä jonnekin nukkumaan. Onneksi äiti piti päänsä ja mentiin näyttelyyn, koska se oli mielenkiintoinen ja tuli monta ahaa-elämystä!




Nautin reissusta ihan älyttömästi ja se sai mut niin onnelliseksi! Että oon onnellii kun mulla on niin ihana perhe! ♥ :)